Tänään Äippä hoksasi yhdistetyllä iltalenkillä ja -treeneissä yhden uuden asian koirassa. Iltalenkin ensimmäiset kilometrit taitettiin pyörällä, kunnes saavuttiin iki-ihanalle metsäpolulle, jossa linjoja on varsinkin treenattu. Siellä Äippä sitoi koiran puuhun, antoi odotuskäskyn ja lähti vetämään westerntyyliin kanansiipiuhria köydenpäässä perässä. Matkaa tuli puolikaaressa satakunta metriä, mutta koko sinä aikana, kun Äippä veti siipiveikkoa perässään ja palasi takaisin, ei koira inahtanutkaan. Yleensä koira treenimahdollisuuden haistaessaan vähintään steppaa parin askeleen verran innostuksesta tai luulee Äipän hylkäävän hänet ja huutaa perään. Ei tänään. Koira istui paikallaan, tuijotti herkeämättä siipiveikon viimeistä matkaa ja tapitti silmä kovana Äipän paluuta. Jäljelle koira pääsi vapaana, ja voi sitä tehokkuuden ja tarmon määrää, millä pitkän matkan taivaltaneen siipiveikon sijaan maaliin istahtanutta siipipalaa metsästettiin!!!  Löydön kanssa piti juosta tottakai myös kunniakierrokset :)

Välissä meidät ohitti muutama postimerkin kokoinen puudeli omistajineen.

Pk-jälki tehtiin polun toiselle puolelle. Ihmeiden aika ei ollut ohi. Äipän piti välillä taas kääntyä katsomaan, onko koiralla kaikki hyvin, kun mitään ei jättöpaikalta kuulunut... Pk-jälki olisi voinut mennä tarkemmin. Valjaiden sijasta koiralla oli panta ja flexi, joten välineiden sopimattomuus tuli todettua ihan konkreettisesti koiran kierrettyä itsensä solmuun nanosekunnissa risukon ympärille. Viidestä kepistä löytyi 4. Viimeinen jäi käännökseen, jonka koira ohitti ojanylityksestä johtuen noin metrin verran sivusta. Reitti jäi taas merkitsemättä, joten toista kertaa samaa jälkeä ei enää menty yhden kepin löytymisen toivossa. Nenä taisi kyllä käydä vidennenkin kepin kohdalla, mutta toinen keppi oli jäänyt liian lähelle ja haisi nokkaan kauempaa, joten edellinen haju hylättiin ja jatkettiin matkaa toiselle kepille.

Viime viikosta lähtien treenit ovat menneet laadullisesti pienoista alamäkeä. Jotain pitäisi ehkä tehdä toisin, mutta mitä. Jälkipolitiikka tässä huolestuttaa eniten. Halutaan ostaa flattiin sopiva jarru...

Eilen ulos mentäessä Äippä otti ihan rauhallisesti hyllystä kaksi tennispalloa mukaan. Tarkoituksena oli hioa taas vaihdon kieltoa ja maassa olevan häiriöpallon ohittamista. Eteistä pidemmälle ei päästy seuraavaan 10 minuuttiin, sillä eteisen lattialla Äipän käden alla kylkiasennossa lampaita laski hyvin kiihtynyt Pallohullu-Helmi... Ovesta ei astuta ulos ilman täydellistä hiljaisuutta, eikä Äipällä ole mitään tarkoitusta luistaa tästä säännöstä. Koiran ääntely oviaukolla oli vain haikeaa tuumausta, mutta sekin on liikaa. Tennispalloja käytettiin toki ulkona, mutta koira niihin ei koskenut, eikä Äippä ollut huomaavinankaan koiraa koko lyhyen pihareissun aikana, ettei huonosta käyttäytymisestä tulisi palkintoa.

Tänään koiralla olisi ollut toinen käynti fysioterapeutilla, mutta se jouduttiin perumaan autottomuuden takia. Toivottavasti tämä ei kostaudu...