Helmin leikkikenttää :)

 

Helmillä oli tänään taas koirapäivä :) Illalla se pääsi peuhaamaan ensin jalkapallokentälle, ja sen jälkeen koirapuistoon uuden kaverinsa, beauceron Cian kanssa :) Vaikka Cia kuinka törmäili ja haastoi Helmiä, ei tyllerö antanut tuumaakaan periksi, vaan yhdessä ne juoksivat ja kierivät kenttää pitkin kokoerostaan huolimatta ;)

Helmi tapasi myös ensimmäisen ruttukuononsa, ruskearaitaisen staffin. Helmi on erittäin hyvä koirien kielessä! Yksikään koira ei ole vielä sille ärähtänyt tai kohdellut kaltoin, vaikka Helmi meneekin joskus hieman turhankin rohkeasti koiria tapaamaan ja nuolee melkein karvatkin suupielistä :) Joissakin koirissa tämä on aiheuttanut hyvin pian inhoreaktion, jolloin Helmi on joutunut lopettamaan takaa-ajon ja pusuttelun hyvinkin lyhyeen.

Tänään Helmi nosti hienosti tassua kohtaamalleen puluparvelle. Takaa-ajokin oli mielessä, mutta jonkin sortin virkamiehen tehdessä alueella havaintoja ja mittauksia, jätimme tämän harrastusmuodon tällä kertaa kokeilematta ;) Sorsia on tavattu livenä jo kaksi kertaa. Nekin istuttiin ja tuijotettiin yhdessä :)

Tällä hetkellä Helmi treenaa sivulla kulkemista. Kun harjoitus on joskus sijoitettu heti Helmin huonon hihnakäyttäytymisen perään, on tyttö tarjonnut seuraamista vapaaehtoisesti kohta itsekin herkun toivossa, mikä puolestaan on lisännyt keskittymistä minun tekemisiini. Toisen koiran seurassa kaikki opit vaan näyttävät unohtuvan kokonaan ;) Eihän nyt kaikkea voi vielä vaatiakkaan.