Tänän Helmi kävi esiintymässä kauneustuomarille ensimmäistä kertaa. Mätsärin järjesti Vaasan palveluskoirat ry tms Citymarketin parkkihallissa. Koiria oli ensivaikutelman mukaan PALJON, mutta kehät onneksi järjestettiin eri puolilla hallia, joten väki jakaantui aika tasaisesti kahtia.

Helmi oli juuri ja juuri pentuluokkan vaaditun iän verran vanha, ja kehässä ilmeisesti hyvinkin nuorimmasta päästä. Suurin osa pikkukoirista oli ehtinyt saavuttaa jo aikuiskoon, ja kehässä naapurina ollut colliekin oli jo 11kk. Yksilöarvostelussa paikalla oleminen ei sujunut ei sitten yhtään. Tuomari ei luultavasti ehtinyt nähdä sivuprofiilia kertaakaan sekuntia kauempaa. Helmi vain hyöri ja pyöri kiinnipitävistä otteista huolimatta. Seuraaminen juoksusta meni sitä vastoin täysin odotusten mukaisesti, eli hyvin :) Kumpaakohan oli tullut treenattua, seisomista vai seuraamista... ;) Helmi ja labbiskaveri Jeti kisasivat parikilpailussa valitettavasti toisiaan vastaan. Jeti meni parempien punaisten ryhmään ja Helmi siniseen ryhmään. Käytös rauhoittui kun salamaniskusta Helmin päästyä palkintonamin (pieni luutikku) kimppuun. Tästä havainnosta viisastuneena äippä päätti seuraavaa näyttelyä varten varautua kunnon purutavaralla ja makuualustalla.

Sinisten ryhmäarvostelussa koiria oli niin paljon, että Helmin kuono oli edellä olevan Bichonin takapuolessa ja takapuolta haisteli perässä ollut collie. Helmi ei myöskään tässä tilanteessa pysynyt paikallaan. Oma edestakainen juoksu tuomarin pyynnöstä sujui taas melko hyvin, mutta tilanne oli Helmille liian stressaava ja vaativa. Palkinnoksi saatiin kuitenkin koiranmakkaraa ja alennuslippu M&M eläinkauppaan. Extrana reissusta jäi hyviä ideoita jatkoa ajatellen, ja suuri motivaatio aloittaa seisomisen harjoittelu tosissaa. Helmi myös veti hihnassa koko reissun ajan, joten näköjään tämäkään taito ei ihan vielä 100% varmasti ole hallussa.

Seuraavaa mätsäriä ei ole tiedossa, mutta kaikki kyllä mennään käymään läpi mitä vain Vaasassa järjestetään. Reissu oli uuvuttava, mutta todella tarpeellinen.