Voittajaluokan hakua parityönä vuorotellen :)

En uskaltanut ilmoittaa koiraa Flattimestaruuden kokoiseen kisaan, joten tämä päivä on mennyt suolammen reunalla suorituksia seuraten ja arvosteluja ylös kirjaten. Samalla tuomarilla oli sekä avoimen, että voittajaluokan koiria arvostelussa. Taso ei ollut tänään kovin hyvä, avoimesta luokasta tuloksen sai muistaakseni 4/7 ja ykkösiäkin taisi olla vain yksi. Monella oli haastetta pitkässä vesiohjauksessa ja kaksoismarkkeerauksessa, jossa linnut tulivat samalle linjalle rantakaislikkoon peräkkäin.

Avoimessa starttasi myös Helmin kasvattajan puoleksi omistama ja yhteisiä sukujuuria omaava Nalli. Nalli sai toisen (?) ykkösen ja siirtyy voittajaluokkaan. Olipas kiva tietää iso paukku muita ennen. Ohjaaja ei ykköstä tainnut odottaa! ;)

 

Nalli palauttaa markkeerauksesta

 

Nalli palauttaa hausta

 

______________________________________________________________________

 

Päivä venyi yllättävän pitkäksi, joten kotona ei auttanut muuta kuin heittää kamppeita ovesta sisään vähemmäksi ja ottaa liikuntaa ja tekemistä kotona odottanut koira kyytiin ja ajella uuteen paikkaan merenrannalle kaislikkoon. Kaislikossa treenattiin semisokkolinjoja. Koira istui ja odotti hieman kauempana, kun minä nakkelin damit ja yhden heinurin eri puolille kaislikoita. Kutsusta koira nouti dameja sieltä sun täältä ohjauksella. Hyvin meni! Helmin palautusvauhti on ihanaa katseltavaa. Ohessa todistusaineistoa treeni-illasta ;)

Vauhdikas palautus entisen daminpaikan ylittäneeltä linjalta.

 

Fiilistelyä heinurin kanssa Äimäraution ilta-auringossa.

 

Helmi & treenikaveri ;)

 

Treenit ovat menneet viime aikoina hyvin, joten huomenna tosikoitoksessa tulee menemään huonosti. Mutta ei kai siinä muu auta kuin kääntää vain nokka rohkeasti kohti uusia pettymyksiä! Paistaa se aurinko ehkä joskus risukasaankin.