Tuli kyllä niin työvoitto, että huh huh... Ollaan me kyllä treenattukin!!!  Koira olisi päässyt jäljelle ja olisi ollut kiinni 1-tuloksessa, jos 3 (?) riistoista ei olisi tippunut liian aikaisin jalkoihin. Koiralla on tunnetusti kiire takaisin hommiin, joten alkukesästä vaivannut riistojen reipas luovutus palasi jälleen kuvioihin, vaikka ongelman piti olla jo hoidettu pois päiväjärjestyksestä. Oma käsi oli liian hidas, ja yksi tippui omista käsistäni kun höyhenet irtosivat linnusta pinnallisen otteen takia. Tämä on kuitenkin nopeasti poistreenattavissa. Kaikista tyytyväisin olen kuitenkin koiran käytökseen ja totteluun siirtymispätkillä. Koira pysyi hanskassa koko ajan, totteli luoksetulopillitykset myös "omia ideoita saatuaan" ja viis välitti katsojista tai ampujista. Yhtään tottelevaisuusvirhettä ei tullut, eikä koiralla ollut Helmille tyypillisiä ja iloisia vinkeitä mukana. Hakualueelta Helmi meinasi kaksi kertaa palatessaan käydä tarkistamassa läheisen markkeerauspaikan, mutta totteli pillipysäytystä heti. Palautukset olivat Helmimäisen nopeita. Suurimmaksi syyksi totteluun katsoisin eilisen tiukan viimeistelytreenin ja ennen koetta tehdyn jalanpalvontaharjoituksen, jossa käännöksiä tehtiin tiuhaan ja nimenomaan koiraan päin vasemmalle, kunnes koira itsenäisesti jätätti seuraamiskohdan taaemmaksi ja paransi jalan liikkeen seurantaa. Jalanpalvontaharjoituksessa puutuin myös välittömästi istumiseen ja käskyn voimassaoloon pysähdyksissä. Näin ollen Helmi ei edes rynninyt pikajunamaisesti tuomarin luo oman vuoron koitettua, vaan kulki sievästi vierellä. Ohessa tuomarin niukka sanallinen arvostelu;

Haku - Liikkuu alueella kovalla vauhdilla, löytää riittävän määrän riistaa (5/6)

Ohjattavuus - Ottaa linjaa (pommilla veteen ja täyttä uintia kaislikkoon!)

Paikallistamiskyky - Selvittää molemmat tehtävät

Riistan käsittely - Hyvät otteet, mutta pudottelee luovutuksia

Muut ominaisuudet - Tarkkaavainen

Yleisvaikutelma - Erittäin toiminnanhaluinen koira. Selvittää kokeen eri osa-alueet. Puutteet riistankäsittelyssä pudottavat koiran pois korkeammalta palkinnolta (ts. jäljeltä)

 

Ensi vuodelle jää onneksi sen 1-tuloksen metsästys. Avoimeen luokkaan meistä ei luultavasti ole mahdollisten parityöskentelyjen vuoksi (kaikki riista on Helmin riistaa!), joten nomen mahdollisen 1-tuloksen jälkeen siirrytään toivottavasti mejään ja tokoa kokeilemaan. Pk-jälkeäkin kiinnostaisi kisata, tai ainakin kokeilla, mutta sekin on melko lailla kiinni tottelevaisuusosiosta. Koira osaa kaikkien liikkeiden perusteet, ne pitäisi vaan hioa kilpailuvalmiiksi ja treenata häiriötreeniä ja pitkiä paikallaoloja. Jos vaan jaksaisi treenata...

Taka-Tapiolan Ekku omalla vesimarkkeerauksella...

.. ja palauttaessa.