Meidän Yrjönaattorin moottoriin on löytynyt JARRU!!! Lauantain kokeessa oli hakualueella kohta, jossa joku muu olisi ehkä pysäyttänyt koiran ja ohjannut takaisin alueelle, mutta meillä se olisi ollut turha toivo, kun pysäytystä ei ole jaksettu harjoitella tarpeeksi... Koira kun on vielä suhteellisen kovapäinen ja kovin työintoinen, ei joku 50m päässä pillittelevä Äippä välttämättä kiinnitä koiran huomiota kesken intensiivisen hakutyön... :) Kokeen jälkeisenä sunnuntaina Äippä päätti sitten ottaa härkää sarvista ja hinkata pysäytystreeniä niin kauan, että se järki löytyy taas hommaan mukaan. Tähän asti pysäytystä on puhallettu yhteisellä istu /huomio /stop -vihellyksellä (pip), mikä ei varmasti kuulu kunnolla, eikä kesken laukan herätä suurempia intohimoja. Pillitystä vaihdettiin sitten treenipellolle kestäneen pyörämatkan ja tuumailun perusteella pidemmäksi (piiiiip, tai jos koira ei meinaa pysähtyä, piiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiip). Käskyä harjoiteltiin ensin luoksetulon yhteydessä käsimerkkiavusteisesti, jotta idea menisi perille. Tämän jälkeen tehtiin valedamin vientiä linjan päähän, missä damia ei ollutkaan, vaan noutoon pääsi pysähtymällä ja katsomalla minne palkkiodami lentää :) Kyllä koira aika monta kertaa ehti metsäpolkua pitkin kulkenutta linjaa juosta, ennen kuin pysähtyminen oli jossain määrin varmaa.

Tänään sitten saatiin maaniteltua kennelpoika avuksi ja linjan päähän heitettävää damia vartioimaan. Koira lähti linjalle ihan normaalisti, mutta alkoi hyvin epähelmimäisesti pyöriä, ennakoida ja kysellä jo ennen vihellystä. Kertaakaan koira ei juossut häiriödamille asti, vaan pysähtyi kiltisti pitkällä vihellyksellä ja laukkasi raivoisasti sivuun heitettyä palkkiodamia noutamaan :) Häiriödamin koira pääsi tämän jälkeen noutamaan aina normaalisti, ettei pysähtelystä tulisi "pahaa tapaa" linjalla. Äippä on päättänyt saada koiran "pillin alle", joten tätä tullaan treenaamaan nyt tosissaan. Koira on edistynyt kaikin puolin yllättävän vähällä treenillä. Saman seuran aktiivinomeilijoitten treenatessa omien sanojensa mukaan yleensä kaksi kertaa päivässä, on meillä tahti talvella paremminkin kaksi kertaa viikossa ja keväästä syksyyn 2 - 5 kertaa viikossa. Treeneiksi en laske pihanoutoja, muuta lajiharrastamista tai kuntoilua. Mejätreenejä keväällä ahmiessa nometreenit ovat saattaneet jäädä yhteenkin kertaan viikossa.

Lauantain leikkimielinen koe ei ainakaan vähentänyt innostusta nomeilun suhteen. Kovin tosisssaan en halua nomeilua ottaa, ettei homma mene pakkopullaksi, mutta täytyy myöntää, että syvään juurtunut kilpailuhenkisyys ja sisäinen pakko itsensä kehittämiseen ei ainakaan vähennä intoa kokeilla rajoja koiran kanssa tässä lajissa. Oppimista vaan olisi vielä paljon....