Tänään "pommiin" nukkuminen kostautui. Kun Helmi oli myös nukkunut tyytyväisenä 9.00 asti, ei vessaankaan ollut tullut lähdettyä aikaisemmin. Unenpöpperössä muistelin ettei ulko-ovea saa auki muuta kuin avaimella (...), joten avaimen etsimiseen meni tasan pissan verran :) Yö meni siis erittäin rauhallisesti ja melko hyvillä unilla. Jostain syystä itse on vielä "hälytysvalmiudessa", joten pieninkin risahdus kuuluu unen läpi, vaikka roska-auton peruutussireeni takapihalta ei enää herätäkkään...

Helmin mielestä joulun matkatavaroiden purkamiseen on ollut jo tarpeeksi kauan aikaa, joten pieni avustus oli paikallaan. Pienimmässä kassissa oli IHANAT kantohihnat, joilla kassi raahattiin keskelle lattiaa muistutukseksi... Kassi oli osoittanut lahoamisen merkkejä jo matkan aikana, joten annoin tytsyn nauttia hihnojen kanssa painimisesta :) Sisälle ei kuitenkaan tullut lupaa tunkeutua =)

Aamulenkillä piristimme taas taksimiehiä risuleikeillä. Tapasimme myös kaksi vanhaa kassimiestä, joita emme kuitenkaan haistelleet lähempää, Helmin toiveesta huolimatta. "Äippä" ei tykkää jos haisee viinalta... Mikään ghetto Vaasan keskusta ei siis ole, "äipän" havainnoista huolimatta ;) Helmi on ihastunut omaan koivukujaansa ja Vaasan kaupungintalon puistoon. Vaasalaisille luettakoon eduksi julkisten aluiden erittäin siisti kunto. Yhtäkään torttua en keskusta-alueelta ole vielä bongannut.

Helmin on tunnistanut suoraan flatiksi jo kaksi ihmistä. Toisella on ollut samanrotuinen viimeiset 9 vuotta, toisella aikaisemmin. Samalla Helmi tutustui myös lastenrattaisiin :)

Matolääke meni eilen alas piimällä huijaamalla. Ensimmäinen rokotus on sitten vuorossa ensi viikolla.

2202819.jpg

Helmin purukalustossa on voimaa ;) Nukkumapaikan vieressä oleville matoille ei ole tullut vielä pissan pissaa. Niitä odotellessa...

2202818.jpg

Helmin hankalia nukkuma-asentoja.

2204612.jpg

Olin hankkinut muitakin leluja Helmille kuin hakumatkalla mukana olleet, mutta olin unohtanut vain antaa ne. Helmi kilttinä ja näppäränä tyttönä korjasi minua kuitenkin tässäkin asiassa ja otti hommat omiin käsiinsä. Tarvikepussi roikkui likapyykkikorin sangassa, jota kuvassa ei kuitenkaan näy. Esille tulossa Helmin söpö karvamato, Pink. Pussista löytyi myös monivärinen pallo ja näppyläpallo. Siitä sai Helmin mielestä tosi hyvän otteen :)

2204613.jpg

Helmi enkelinä...