Eilen Helmi pääsi kasvattajan oppiin. Harjoitusta tulikin monella eri osa-alueella.

Ensin käytiin hevostallilla, sitten kirmatiin Viivi-äidin ja Minttu-siskon kanssa treenipaikan lähellä metsässä. Metsäpolulla meidät ohitti kolmen hevosen kopla, joten Helmi kohtasi pitkästä aikaa myös näitä isoja ja pelottavia otuksia. Äiti ja sisko olivat ohitettavassa koirajonossa polulla Helmin edellä, eikä Viivi-äitiä tai Minttu-siskoa pelottanut ollenkaan. Luultavasti nyt viimeistään Helmikin on tajunnut, ettei hevosista ole vaaraa :)

Koirien irroittelu metsäpoluilla oli mukavaa katseltavaa. Helmi pärjää vauhdissa Viivi-äidilleen, eikä kääntymisissä ole ongelmaa. Välillä koirakopla lounasti tuoreen hevosenkikkarajätöksen verran. Helmille tosin välipalasta tuli hieman paha olo... ;)

Irroitteluretken jälkeen Helmi treenasi autossa hengailua Mintun aloitettua yksilönometreenit. Helmi teki sokko-ohjauksia kasvattajan antamassa järjestyksessä. Linjan suoruus kärsii loppumatkasta ja pysähtyminen lähellä damia ei aina onnistu. Heiton suuntaan tehtävät häiriöheitot kiinnittivät myös liikaa Helmin huomiota itse ohjauksesta, joten treenattavaa talveksi löytyy. Hyvä vain että ongelmakohdat ovat tiedossa, ettei treenaaminen mene vanhan ja helpon toistoksi.

Helmi on ilmoitettu nyt rallytokokurssille, sekä tavalliselle tokokurssille. Toko on ollut hyvin vähillä kesän ja viime talvenkin, joten treenattavaa löytyisi siltäkin osa-alueelta. Koiran innosta treenin puute ei onneksi johdu :) Helmi on erinomaisen nakkiohjautuva tapaus :) Toko tuntuu välillä remmin toisessa päässä vain liian kuivalta ja tylsältä (nomeen verrattuna), joten mahdollisen rallytokokurssipaikan myötä tokoa olisi tarkoitus harjoitella jatkossa enemmän rennommalla meiningillä ja "kilpailufiiliksellä". Äippä kun on kaukaisesta urheiluharrastuksesta johtuen erittäin helposti kilpailuun syttyvä tapaus :) 

Blogissa vielä tähän asti vaiettu toive on vihdoin toteutumassa. Meille tulee toinen Karvavauva!!! :) Toista flattiä en osaa ajatella yhtä aikaa taloon koon ja mahdollisen "kakkoskoiran" aseman vuoksi, joten pentua on katseltu hieman pienemmän kokoluokan lintukoirista luppakorva- ja hapsuvaatimuksilla, ettei vertailua koirien kohdalle tule ja molemmat saavat olla omia yksilöitään :) Luonteen pitäisi myös olla flatin huumoria ymmärtääkseen iloinen ja vilkas. Kanakoirista punavalkoinen irlanninsetteri on miellyttänyt silmää eniten, mutta käyttöominaisuudet eivät ole täsmänneet vaatimuksiin. Tuttavapiirissä on viime kesänä asumiskokeilua tehneen fieldspanielin lisäksi useampi springeri. Vierastan koirien rakenteellisia ääripäitä, joten englanninspringerspanieli karsiutui rotulistalta nipin napin ja pitkällisen harkinnan jälkeen pois. Jäljelle jäi punavalkoinen, iloinen, energinen, toimelias ja yhteistyöhaluinen walesin springerspanieli. Pyhäinpäivänä 6.11 meillä sitten alkaa pentubailut, kun kotiin muuttaa punavalkoinen Lapin tenava! :) Tässä kesän mittaan on seurattu jännityksellä niin juoksun alkamista, ultran tuloksia, synnytyksen ajankohtaa kuin pentujakaumaakin. Tyttöjä tuli lopulta uskomaton 7kpl, joten onneksi on vaihtoehtoa, mistä oma tenava valita :) 

Työnimellä Tenava  kulkeva pentu on vielä valitsematta, mutta valintakriteerit ovat selvät. Pennun kanssa olisi tarkoitus harrastaa samoja lajeja kuin Helminkin kanssa ( + ehkä agilityä), joten metsästyskokeiden vaatimia tottelevaisuusliikkeitä aloitellaan heti alkeista kun pentu on kotiutunut, leikin varjolla tottakai. Tokoa treenataan toivottavasti vähän Helmiä aktiivisemmin. Mejää treenataan ja toivottavasti kisataankin. Pk-lajit on vielä kysymysmerki. WSS:llä ei ole tällä hetkellä pk-oikeuksia, joten jos pk-jälkeä aikoo kisata, tulee ensin värvätä kavereita BH-koetta suorittamaan :) Spanieleiden taipumuskoetta ja vesityökoetta on tullut käytyä jo katsomassa, metsäkoe olisi tutustumisvuorossa tänä viikonloppuna. Pennun vanhemmat ovat molemmat muotovalioita ja metsästyskäytössä, joten taipumuksia ja mahdollisuuksia pitäisi olla moneen harrastukseen. Katsotaan sitten muutaman vuoden päästä, mihin meidän taipumukset ja taidot ovat riittäneet ;)

Tarvikehankintaa pentua varten on tehty jo ihan kiitettävästi... Enää puuttuu vain sänky ja koiranhäkki autoon.

Ei jaksaisi enää millään odottaa... Kuvia blogiin tulee pennuista sitten ensi viikonloppuna, kun kasvattajan luona on käyty vierailemassa.