Helmi on ollut kasvattajan tehokoulutuksessa kahden päivän ajan. Ensimmäisenä iltana rikottiin koiran omaa päätäntävaltaa noutoasioissa, kun Helmi haluaisi tehdä asioita oman vahvan sisäisen näkemyksensä mukaisesti :) Lintuja haettiin kasvattajan määräämässä järkestyksessä, treenattiin loittonevia pysäytyksiä linnuilla ja haettiin koiran keskittymistä ja kuuntelua takaisin.

Eilen oltiin ihan uudessa paikassa treenaamassa taas linnuilla. Helmille on muodostunut paha tapa kierrellä rantoja nopeamman noudon toivossa, joten tällaiseen paikkaan hakeuduttiin pitkää noutoa vastarannan tuntumasta tekemään. Iso paha Pipa-täti joutui koiralle kaksi kertaa älähtämään rantautumistoiveen vuoksi, mutta nopeasti koira tajusi ainon oikean reitin olevan veden kautta, niin kuin mennessäkin. Ainoastaan vesiohjaus ei oikein meinannut irrota tämän jälkeen, koira teki Helmille harvinaisen takaisinkääntymisen jostain 2-3m päästä lähetyspaikasta, vaikka oli jo uimassa linnulle. Toivottavasti tämä oli vain ohimenevää hämmennystä.

Viimeisimpien treenien aikana vain yksi lokki tippui maahan ennen haltuunottoa, joten edistystä on tapahtunut! Katsotaan mitä ne tilastot ovat sitten koetilanteessa koiran keittäessä ja käydessä kierroksilla innostuksesta... Niin tänään haetaan siis taas jotain muuta kuin nollaa... ;)