Eilen käytiin taas Taikan ja Helmin kanssa naapuritontilla treenaamassa umpeenkasvaneella pellolla etenemistä. Risukkoa oli kiitettävästi, mutta hyvin näytti Taikan pomppu riittävän hankalammassakin maastossa. Mitään nelivetorataa ei kuitenkaan suoritettu, eikä matkaa ollut 60m enempää, mutta kaikkea kivaa sieltä silti löytyi tutkittavaksi :)

Kynsiä on myös taas leikelty. Korvakarvojakin yritin, mutta sakset olivat liian isot ja vaaralliset Taikan pyörimiseen nähden. 10 päivän lievän korvatulehduksen lääkitsemistä on jatkettu, ja nyt perjantaina mennään sitten korvakontrollin yhteyteen siirrettyä rokotusta ottamaan. Huomisen vapaapäivän kunniaksi pitää varmaan kehitellä jotain uutta tutkimuskohdetta, jos ei molemmille, niin ainakin Taikalle. Helmi on lähialueet jo aika tutuksi kolunnut.

Pillitreenit on nyt vähän unohtuneet, joten jatkamme niitä mahdollisimman pian. Kiitos-käsky esineiden luovuttamisessakin sujuu koko ajan paremmin :)

Strategisista mitoista mainittakoon Taikan tasan 3kk ikä, tasan 10kg paino ja hieno säkäkorkeus 34cm :)