Taika kylpee auringossa :)

Viime aikoina päivitykset ovat jääneet vähemmälle. Kiirettä on pitänyt koiramaisten menojen vuoksi, mutta en valita :) Ylhäällä oleva kuva otettiin aurinkoisen lauantaipäivän kunniaksi, kun koirat kirmasivat kotipihalla ja nauttivat auringosta. Helmi pääsi myös noutamaan damia ja Taika varmisti damien saapumisen perille asti ;)

 

 

Taika aloitti pentukoulun viime maanantaina. Paikalla oli sekalainen seurakunta pääosin 4-6kk ikäisiä pentuja, sekä yksi 9kk vanha lagotto. Taikan naapurina penturivissä oli suloinen cockerin ja villakoiran sekoitus, joka oli väriltään ihastuttavan vaaleaa vehnää :) Pienen mäykkypojan ja lagoton räyhääminen meinasi tutisuttaa välillä Taikan jalkoja, mutta muuten oltiin reippaana ja hyvin keskittyneenä koko tunti! Ekalla kerralla treenattiin paikallaoloa, istumista, maahanmenoa, kontaktia, vapaa-käskyä ja leikkiä. Kontakti oli hallussa, maahanmeno hissillä opittiin nyt kunnolla, kun Taika sai jonkun ahaa-elämyksen pienen takkuamisen jälkeen :) Pallot eivät juuri leikkihetkellä kiinnostaneet, joten seuraavalle kerralle nostetaan panoksia ja otetaan vinkulelut mukaan :) Taika oli ADHD-lättyyn verrattuna hämmästyttävän keskittynyt ja muista koirista piittaamaton. Herkkujen eteen tehtiin tosissaan töitä ja katsekontakti veti vertoja tollereille :) Muiden koirien äkkinäiset liikkeet, syöksyt tai haukahtelut saivat Taikan vielä säpsähtämään, mutta hyvällä mallilla tottuminen alkaa olla. Koko ajan ollaan rohkeampia ja luottavaisempia :) Kotiläksynä oli paikallaoloa, jota ei hirveästi olla vielä tehty. En ala sitä viikossa hinkkaamaan kuntoon, kun Taika näyttää luulevan, että herkulle pääsemättömyys on joku rangaistus jostain tai muunnos kontaktiharjoituksesta, joten tehdään liikettä kuntoon pikku hiljaa. Sivulle tuloa tehtiin myös itseksemme muutaman testiversion verran. Taika jää liian kauas sivulle (haluaa pitää katsekontaktin, eikä läheltä nää...), mutta pitää asentonsa jo parin testikerran jälkeen yllättävän hyvin :) Manun kanaherkut ovat maistuneet Taikalle erinomaisen hyvin, joten niillä jatketaan treenausta myös jatkossa :) 

Helmi tokoili puolestaan torstaina taas mölliryhmässä. Paikallaoloa tehtiin koemaisesti, eikä siinä ollut ongelmia. Koiran takapää on kuitenkin levoton maassaolon aikana, mutta pääasia että pysyy maassa. En hirveästi uskalla alkaa korjailemaan jo ennestään heikkoa maassa makuuta, joten näillä mennään. Helmi siis siirtää painoa lonkalta toiselle. Meidän tavoitteet ovat ALO-luokassa, joten tämä saa olla meille tarpeeksi hyvä. Piste :) Häiriötreenit ovat menneet hyvin, muiden koirien luo ei ole enää entisenlainen pakkomielle, ja koiraa voi pitää huoletta löysällä hihnalla tai jossain liikkeeissä vapaana ilman mitään pelkoa tutustumiskierroksista ;) Koiran tortulla höystetyn nahkahihnan tilalle ei ole vielä löytynyt yhtä hyvää, joten treeniä on tehty pitkällä noutajahihnalla, joka ei ole paras mahdollinen vaihtoehto. Myös kiinni sitominen ja paikallahengailu näyttää nykyään onnistuvan hyvin :) Tunnilla treenattiin myös seuraamisen käännöksiä, joista oikealle kääntyminen on Helmillä heikompi. Tätä tehtiin herkkuavusteisesti herkku reiden päällä, mikä tiivistikin käännöstä välittömästi. Koiran katsekontakti ja seuraaminen on parantunut huomattavasti, mutta kun treenipaikkaa taas muutetaan tai treenikaverit muuttuvat, alkaa koko homma ja häiriösiedättäminen taas alusta...

Taika kävi myös viikolla korvakontrollissa, missä todettiin korvatulehduksen parantuneen, mutta toisen korvan vielä vähän punoittavan. Avuksi saatiin gefilus-tyyppistä geeliä korviin bakteeritasapainoa palauttamaan. Samalla varattiin myös Helmille rokotusaika. Taikan siskokulta nuolee kuulemma myös isosiskonsa silmiä, joten huoli Helmin silmäongelmista taisi olla turha :) 

Tänään Taika kävi sitten tutustumassa keskustan vilinään ja Stockan alennusmyynteihin :) Tutustuminen oli lyhyt ja tarkoitti kävelyä vain alakerran läpi ovelta toiselle, mutta oli siinäkin jo Taikalle sulateltavaa :) Askellus oli reipas ja terhakka, joten pelkoa ihmisvilinä ja iso kauppa eivät herättäneet. Kadulla annettiin sitten Fransmannin asiakkaille ruokakeskusteluun aihetta torttuamalla keskelle katua ja ravintolan ikkunoiden eteen. Muovipussi oli mukana, tottakai ;) Autoilu oli sen verran taas syvältä, että vaikka laulua ei takakontista kuulunutkaan, oli häkin pehmusteita taas laatoitettu kauimmaisesta nurkasta :/  Samalla reissulla noudettiin iskälle kenorivi ja treenattiin autossa minuutin verran yksin hengailua. Toppamantteli oli tietenkin päällä, joten ei palellut! :) Äiti oli ostanut Saariselältä latexipossut, joista lähti raivostuttava röhkinä... Helmi tykästyi ja omi molemmat possut heti omaksi, Taikalle oma possu kelpasi vasta Helmiltä ryöstettynä ;) Toisesta possusta meinasi tulla jo kinkkufilettä, mutta henkikulta säästyi vielä seuraavalle retuutuskerralle ;)  Kylässä kävi myös anopin- ja appiukontekeleet, joten tänään on ollut tapahtumarikas päivä kaikin puolin :) 

Viikonlopun ulkoilusta tuli napsittu muutama kuvaräpellys, joista muutama otos ohessa.

Pakollinen poseeraus