Eilen käytiin taas pitkästä aikaa Oulunsalossa pyöräreissulla. Koira spurttaili mättäältä mättäälle reippaalla kenttälaukalla ja haisteli riistan jälkiä. Helmi sai taas määrätä vauhdinjaon. Yhtään remmiä tai sen tapaista ei tullut mukaan, mutta eipä sitä tarvittukaan, ei edes loppumatkasta tien reunaa autolle palatessa. Koira jolkutteli hidasta ravia käskystä pyörän vierellä. Kunto meinasi loppua loppua kohti, joten juoksua pitää harrastaa koiran kanssa lisää, kun kelitkin vihdoin viilenevät.

Tänään mennään myös tekemään riistatreeniä ja malttiharjoituksia. Tarkoitus on treenata kisamaisesti ja samalla linjalla olevia markkeerauksia Flattimestaruuden mukaisesti. Kisapaikka kesän viimeiseen kilpailuun on maksua vaille varmistettu. Katsotaan tuleeko sinne lähdettyä...

Uljas Musta Niilesjärvellä treenien päätteeksi.

 

Juoksuleikkiä WSS Kostin kanssa.